Pimiötyöskentelyä valokuvauskurssilla

Valokuvauskurssilla pitkästä aikaa… edellisestä kurssista onkin kulunut kolmisen vuotta. Aloitin tänä syksynä paikallisessa kansalaisopistossa kurssin, jonka ohjelmaan kuuluu mm. mustavalkokuvausta ja mahdollisuus kokeilla pimiötyöskentelyä.

Jo kolmen ensimmäisen kurssikerran jälkeen olen huomannut, että valokuvausharrastukseni on saanut mukavasti uutta ”potkua”. Ilmeisesti tarvitsen aika ajoin ulkopuolisia virikkeitä, jotta harrastukseni pysyy hengissä.

Järjestelmäkameraa ei välttämättä kurssilla tarvita ollenkaan. Ensimmäiselle tapaamiskerralle olin tosin raahannut mukanani lähes koko kuvauskalustoni, koska ajattelin, että tottahan oma kamera pitää mukana olla.

Tosin omaa digikameraakin ehkä tarvitaan vielä, mutta mustavalkokuvaukseen ja kuvien kehitykseen soveltuvat välineet mm. filmikamerat löytyvät opistolta. Filmit ja valokuvapaperit tilattiin jokaiselle kurssilaiselle erikseen maksua vastaan.

Ensimmäisellä kurssikerralla pääsin jo kokeilemaan pimiötyöskentelyä, joka on minulle täysin uutta ja siksi hiukan jännittävääkin. Mitään en pimiössä alkuun nähnyt, kunnes silmät tottuivat punaisen valon loisteeseen. Kurssin ohjaaja antoi heti alussa ohjeet oikeanlaiseen toimintaan pimiössä ja onneksi kurssilla on mukana myös vanhoja konkareita, joilta voi tarvittaessa kysyä neuvoa.

Laatikkokameralla kuvaamaan

Jotta uudet kurssilaiset pääsivät heti käsiksi pimiötyöskentelyyn käytiin kuvaamassa ulkona laatikkokameralla. Suljetussa laatikossa on pienen pieni reikä (”aukko”), jonka kautta valo pääsee sisälle laatikkoon. Reiän päällä on pieni läpinäkymätön paperinpala teipattuna (ilmeisesti ”suljin”). Laatikon sisälle takaseinään kiinnitetään pala valokuvauspaperia ja laatikko viedään paikkaan, josta kuva halutaan.

Laatikkokamera, "suljin" ylhäällä

Laatikkokamera kuvaamassa pyöränrengasta

Kun laatikko on kuvauspaikalla, otetaan paperinpala pois reiän edestä ja  ”kuvaus” voi alkaa. Laatikkoon sisään tulevan valon määrä vaikuttaa siihen, kuinka kauan reikää pidetään avoinna. Valoisalla säällä lyhyemmän aikaa ja vastaavasti pimeällä pidemmän aikaa.

Kun reikä on ollut avoinna riittävän kauan, se suljetaan jälleen paperinpalalla. Laatikko viedään pimiöön ja avataan siellä, jotta sisällä ollut valokuvapaperi ei valotu. Kuva (käytännössä valkoinen valokuvapaperi, jossa ei näy mitään) laitetaan kehiteliuokseen, jossa kuva alkaa muodostua.

Kuvan kehittäminen

Kuvan muodostuminen on ihmeellinen asia. On jännittävää nähdä, minkälaisen kuvan laatikkokamera on ottanut? Tässä tapauksessa kuvaaja ei käsittääkseni pysty vaikuttamaan kuvaan muutoin, kuin kameran paikkaa ja valon määrää säätelemällä. Kuvan sisältö on siis täysi yllätys - ainakin aloittelijalle.

Kehiteliuoksesta kuva siirretään keskeyteliuokseen, jonka tarkoitus on nimensä mukaisesti keskeyttää kuvan kehittyminen. Seuraavaksi kuva siirretään kiinniteliuokseen ja viimeiseksi huuhteluveteen. Lopuksi kuvasta vedetään ylimääräinen vesi lastalla pois ja kuva viedään kuivauslaitteeseen.

Tämän prosessin jälkeen kuva on valmis tarkasteltavaksi. Laatikkokameralla kuvatessa tehdään ensin koepala, jotta nähdään, kuinka paljon (pitkään) valoa päästetään sisälle laatikkoon. Tämän jälkeen laatikkoon kiinnitetään paperi, jolle varsinainen kuva tehdään.

Valotuksen oikeaa aikaa arvioitaessa vedostetaan ensin koepalat

Pinnakkaisvedokset ja fotogrammit

Pinnakkaisvedos tehdään asettamalla negatiivi valokuvapaperin päälle kuvapuoli alaspäin ja tekemällä siitä suurennus/valotuskoneen avulla vedos.

Laatikkokameralla kuvattu pyöränrengas. Etualalla nurmikkoa.
Vasemmalla alkuperäinen negatiivi, oikealla pinnakkaisvedos

Pinnakkaistekniikalla voidaan tehdä sekä neulareikäkameralla tai fotogrammitekniikalla tehdyistä kuvista (ilmeisesti myös digikuvista) pimiössä valokuvia.

Tämän viikon kurssikerralla kokeiltiin fotogrammien tekemistä. Tarkoitus oli valita erilaisia tavaroita, esineitä, kasveja, helmiä yms. ”kuvattavaksi” pimiössä. Tässäkin tekniikassa on hyvä tehdä ensin koepala, jotta saadaan määriteltyä vedokselle sopiva valotusaika.

Koko prosessi lukuun ottamatta esineiden valintaa tehdään pimiössä. Valitut esineet asetellaan suurennos/valotuskoneen tason  päälle. Säädetään oikea valotusaika koepalan perusteella ja tehdään vedos, joka kehitetään kuvaksi.

Fotogrammi kirjan sivusta, helmistä ja muovisesta "lumihiutaleesta"

Fotogrammi puunpalasta, lasihelmistä ja hauen leukaluista

Fotogrammi saniaisesta, helmistä, linnun sulasta ja kirjan tekstistä

Pimiötyöskentely on niin mielenkiintoista, että aika kuluu kuin siivillä. Mitä enemmän tekniikasta opin, sitä enemmän alan innostua perinteisestä mustavalkokuvauksesta. Innolla odottelen seuraavaa harrastuskertaa!