Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Hylätyt talot

Kuva
Syksyinen kuvausretki teemalla autiotalot Lue myös samaan teemaan liittyvä blogiteksti Hylätyt talot - Muistojen pihat

Pimiötyöskentelyä valokuvauskurssilla

Kuva
Valokuvauskurssilla pitkästä aikaa… edellisestä kurssista onkin kulunut kolmisen vuotta. Aloitin tänä syksynä paikallisessa kansalaisopistossa kurssin, jonka ohjelmaan kuuluu mm. mustavalkokuvausta ja mahdollisuus kokeilla pimiötyöskentelyä. Jo kolmen ensimmäisen kurssikerran jälkeen olen huomannut, että valokuvausharrastukseni on saanut mukavasti uutta ”potkua”. Ilmeisesti tarvitsen aika ajoin ulkopuolisia virikkeitä, jotta harrastukseni pysyy hengissä. Järjestelmäkameraa ei välttämättä kurssilla tarvita ollenkaan. Ensimmäiselle tapaamiskerralle olin tosin raahannut mukanani lähes koko kuvauskalustoni, koska ajattelin, että tottahan oma kamera pitää mukana olla. Tosin omaa digikameraakin ehkä tarvitaan vielä, mutta mustavalkokuvaukseen ja kuvien kehitykseen soveltuvat välineet mm. filmikamerat löytyvät opistolta. Filmit ja valokuvapaperit tilattiin jokaiselle kurssilaiselle erikseen maksua vastaan. Ensimmäisellä kurssikerralla pääsin jo kokeilemaan pimiötyöskentelyä, joka