Valokuvauskurssilla pitkästä aikaa… edellisestä kurssista onkin
kulunut kolmisen vuotta. Aloitin tänä syksynä paikallisessa kansalaisopistossa kurssin, jonka
ohjelmaan kuuluu mm. mustavalkokuvausta ja mahdollisuus kokeilla
pimiötyöskentelyä.
Jo kolmen ensimmäisen kurssikerran jälkeen olen huomannut,
että valokuvausharrastukseni on saanut mukavasti uutta ”potkua”. Ilmeisesti tarvitsen
aika ajoin ulkopuolisia virikkeitä, jotta harrastukseni pysyy hengissä.
Järjestelmäkameraa ei välttämättä kurssilla tarvita
ollenkaan. Ensimmäiselle tapaamiskerralle olin tosin raahannut mukanani lähes koko
kuvauskalustoni, koska ajattelin, että tottahan oma kamera pitää mukana olla.
Tosin omaa digikameraakin ehkä tarvitaan vielä, mutta
mustavalkokuvaukseen ja kuvien kehitykseen soveltuvat välineet mm. filmikamerat
löytyvät opistolta. Filmit ja valokuvapaperit tilattiin jokaiselle
kurssilaiselle erikseen maksua vastaan.
Ensimmäisellä kurssikerralla pääsin jo kokeilemaan pimiötyöskentelyä,
joka on minulle täysin uutta ja siksi hiukan jännittävääkin. Mitään en
pimiössä alkuun nähnyt, kunnes silmät tottuivat punaisen valon loisteeseen. Kurssin
ohjaaja antoi heti alussa ohjeet oikeanlaiseen toimintaan pimiössä ja onneksi
kurssilla on mukana myös vanhoja konkareita, joilta voi tarvittaessa kysyä
neuvoa.
Laatikkokameralla kuvaamaan
Jotta uudet kurssilaiset pääsivät heti käsiksi pimiötyöskentelyyn
käytiin kuvaamassa ulkona laatikkokameralla. Suljetussa laatikossa on pienen
pieni reikä (”aukko”), jonka kautta valo pääsee sisälle laatikkoon. Reiän päällä
on pieni läpinäkymätön paperinpala teipattuna (ilmeisesti ”suljin”). Laatikon
sisälle takaseinään kiinnitetään pala valokuvauspaperia ja laatikko viedään paikkaan,
josta kuva halutaan.
|
Laatikkokamera, "suljin" ylhäällä |
|
Laatikkokamera kuvaamassa pyöränrengasta |
Kun laatikko on kuvauspaikalla, otetaan paperinpala pois
reiän edestä ja ”kuvaus” voi alkaa. Laatikkoon sisään tulevan valon määrä
vaikuttaa siihen, kuinka kauan reikää pidetään avoinna. Valoisalla säällä
lyhyemmän aikaa ja vastaavasti pimeällä pidemmän aikaa.
Kun reikä on ollut avoinna riittävän kauan, se suljetaan
jälleen paperinpalalla. Laatikko viedään pimiöön ja avataan siellä, jotta
sisällä ollut valokuvapaperi ei valotu. Kuva (käytännössä valkoinen valokuvapaperi,
jossa ei näy mitään) laitetaan kehiteliuokseen, jossa kuva alkaa muodostua.
Kuvan kehittäminen
Kuvan muodostuminen on ihmeellinen asia. On jännittävää
nähdä, minkälaisen kuvan laatikkokamera on ottanut? Tässä tapauksessa kuvaaja
ei käsittääkseni pysty vaikuttamaan kuvaan muutoin, kuin kameran paikkaa ja valon määrää
säätelemällä. Kuvan sisältö on siis täysi yllätys - ainakin aloittelijalle.
Kehiteliuoksesta kuva siirretään keskeyteliuokseen, jonka
tarkoitus on nimensä mukaisesti keskeyttää kuvan kehittyminen. Seuraavaksi kuva
siirretään kiinniteliuokseen ja viimeiseksi huuhteluveteen. Lopuksi kuvasta
vedetään ylimääräinen vesi lastalla pois ja kuva viedään kuivauslaitteeseen.
Tämän prosessin jälkeen kuva on valmis tarkasteltavaksi.
Laatikkokameralla kuvatessa tehdään ensin koepala, jotta nähdään, kuinka paljon
(pitkään) valoa päästetään sisälle laatikkoon. Tämän jälkeen laatikkoon kiinnitetään paperi, jolle varsinainen kuva tehdään.
|
Valotuksen oikeaa aikaa arvioitaessa vedostetaan ensin koepalat |
Pinnakkaisvedokset ja fotogrammit
Pinnakkaisvedos tehdään asettamalla negatiivi valokuvapaperin
päälle kuvapuoli alaspäin ja tekemällä siitä suurennus/valotuskoneen avulla
vedos.
|
Laatikkokameralla kuvattu pyöränrengas. Etualalla nurmikkoa. Vasemmalla alkuperäinen negatiivi, oikealla pinnakkaisvedos |
Pinnakkaistekniikalla voidaan tehdä sekä neulareikäkameralla
tai fotogrammitekniikalla tehdyistä kuvista (ilmeisesti myös digikuvista) pimiössä
valokuvia.
Tämän viikon kurssikerralla kokeiltiin fotogrammien
tekemistä. Tarkoitus oli valita erilaisia tavaroita, esineitä, kasveja, helmiä yms. ”kuvattavaksi”
pimiössä. Tässäkin tekniikassa on hyvä tehdä ensin koepala, jotta saadaan määriteltyä vedokselle
sopiva valotusaika.
Koko prosessi lukuun ottamatta esineiden valintaa tehdään
pimiössä. Valitut esineet asetellaan suurennos/valotuskoneen tason päälle. Säädetään oikea valotusaika koepalan
perusteella ja tehdään vedos, joka kehitetään kuvaksi.
Fotogrammi kirjan sivusta, helmistä ja muovisesta "lumihiutaleesta" |
|
|
Fotogrammi puunpalasta, lasihelmistä ja hauen leukaluista |
|
Fotogrammi saniaisesta, helmistä, linnun sulasta ja kirjan tekstistä |
Pimiötyöskentely on niin mielenkiintoista, että aika kuluu kuin
siivillä. Mitä enemmän tekniikasta opin, sitä enemmän alan innostua
perinteisestä mustavalkokuvauksesta. Innolla odottelen seuraavaa harrastuskertaa!
Kommentit
Lähetä kommentti