Sommitelma astioista

Kuvaustehtävä 5 liittyy edelleen sommitteluun. Tavoitteena on luoda asetelma omasta keittiöstä löytyvistä astioista ja kuvata se. Huomiota tulee kiinnittää astioiden muotoihin ja yksityiskohtiin, miten erilaiset pinnat heijastavat valoa sekä miltä astiat näyttävät eri suunnista ja perspektiiveistä katsottuna. Kuvatyyppi on tuotekuva.
Tänään olen yrittänyt katsella keittiön kaappeja ja laatikoita kuvaajan silmin...löytyisikö valokuvauksellisia astioita? Ajatus viivähti ruokailuvälineissä, juomalaseissa sekä viinilaseissa, antiikkisessa kahviastiastossa, parissa lasikulhossa... mikään ei erityisemmin "kolahtanut". Ilmeisesti täytyy antaa ajatuksen kypsyä.
Apua tehtävään voi saada esimerkiksi täältä: 
 ____________________________________________________________

Sunnuntai 12.1

Viikon varrella pidin kolme noin 1,5 tunnin valokuvaussessiota. Ensimmäinen kuvauskohteeni oli ruokailuvälinesarja, toisena viinikarahvi ja kolmantena  kahvikupit. Alunperin ajatukseni oli kuvata antiikkinen kahviastiasto, mutta kuvauskohde vaihtui aivan viime metreillä kuppipariin, joka on hankittu lomamatkalta vuosia sitten. Kuvia kertyi jälleen kaikkiaan parin sadan kappaleen verran, josta valikoinnin jälkeen (epäterävät ja muuten epämääräiset pois) jäi jäljelle 36 kuvaa, joista erilliseen kansioon kuvankäsittelyä varten valikoitui seuraavat 8 kuvaa.





Yksi kuvista pääsee kurssikansioon. Pitäisi osata päättää, mikä vastaa tehtävän tavoitteisiin parhaiten; astian muoto, pinnan valonheijastus, perspektiivi, jännite? Ja kyseessä on siis tuotekuva eli pääasiassa huomion tulisi kiinnittyä nimenomaan  astiaan eikä muuhun rekvisiittaan...

_____________________________________________________

21.1

Kurssikansioon päätyi ylin kahvikuppikuvista. Kyseisessä kuvassa rajaus oli mielestäni onnistunein.

Ohjaajan palaute kuvasta:

Humoristinen ja vahva kuva kahdesta mukista. Kuvausmiljöö toistaa mukien laatikkomaisia muotoja ja mustavalkoista väriskaalaa. Kuvakulma on hyvä; etualalle rohkeasti asetellut muki, on kuvattu hieman alaviistosta ja taustalla oleva lautanen konvehteineen (?) nousee sommittelussa kuvakulman ansiosta myös esille.

Kiiltävä pöydänpinta toistaa mukien hauskoja kuvioita, ja heijastukset näkyvät tarpeeksi mutta eivät saa kuvassa päähuomiota. Tuotekuvamainen kokonaisuus, selkeä ajatuksellinen ratkaisu. Hieman vihertäväksi jäävä värilämpötila olisi voitu korjata kuvankäsittelyssä hitusen verran lämpimämpään suuntaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mobiilisti - Kuva&Kamera 2018

Tauluja kuvansiirtotekniikalla