Vaseliinisuodinkurssilla

Pari vuotta sitten tutustuin paikallisen kansalaisopiston valokuvauksen työpajassa mm. pimiötekniikkaan ja erilaisiin menetelmiin, joilla valokuvia voi työstää eteenpäin vaikkapa tauluiksi. Tuolloin työn alla oli erityisesti kuvansiirtotekniikka kankaalle.

Tänä keväänä olen ilmoittautunut vaseliinisuodin -kurssille, joka toteutetaan verkkokurssina. Opettajana toimii valokuvaaja Irma Varrio, jonka kursseille olen osallistunut aiemminkin. Hänen kauttaan nytkin tälle kurssille havahduin. Omaan valokuvausharrastukseen saa mukavasti potkua, kun silloin tällöin osallistuu kursseille.

Tämän kurssin tavoitteena on tutustua vaseliinisuotimen käyttöön ja tekniikan soveltamiseen luontokuvailmaisussa. Tekniikan avulla pyritään tavoittelemaan maalauksellisia, unenomaisia luontokuvia.
Kurssia varten täytyi tehdä muutama hankinta: suodinpidike, suodin ja sovitin. Löysin kamerakirppikseltä sopivan paketin suotimia ja pidikkeen. Sovittimen jouduin hankkimaan erikseen valokuvaustarvikkeita myyvästä verkkokaupasta. Koko paketin hinnaksi tuli reilut 100 €. Ei mikään kovin suuri investointi. Melko tarkkana saa kyllä olla, että löytää oikeat tarvikkeet.

3 kuvan sarja

Kurssi alkoi pari viikkoa sitten ja ensimmäinen kuvaustehtävä on tehty ja palautettakin siitä jo saatu. Kuvaustehtävä sisälsi kolmen kuvan sarjan. Tässä blogitekstissä esittelen muutaman ko. tekniikalla otetun kuvan.
Ensimmäistä kuvasarjaa varten otin peräti 161 kuvaa, joista runsaat 80 kuvaa poistin jo heti tietokoneelle siirron jälkeen. Jäljelle jäi vielä puolet, joista tein valinnat niin, että loppujen lopuksi vaihtoehdoiksi kuvasarjaa varten jäi 15 kuvaa.

Vaikein valinnan paikka olikin tässä vaiheessa se, mitkä kolme kuvaa valitsen? Silloin, kun palautin kuvat arvioitavaksi tuli tietysti tunne, että ehkä sittenkin olisi pitänyt valita toisenlaiset kuvat. Mutta tehty mikä tehty.
Ensimmäisessä kuvaustehtävässä oli tavoitteena saada kuvaan vaaka- ja pystysuuntainen vaikutelma sekä kokeilla vaseliinin levittämistä vain osittaiselle kuva-alalle. Alla ensimmäisen kuvaustehtävän satoa. 

Mitkä 3 kuvaa sinä valitsisit sarjaksi? 😊


Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays


Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays


Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays

Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays

Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays

Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays

Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays

Vaseliinisuodinkurssilla, Fotodays



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit