Tekstit

Rakennelma

Kuva
Menneen viikon kuvaustehtävä käsitteli edelleen valonhallintaa, nyt erityisesti valon suuntaa. Tavoitteena oli kuvata ympäristössä sijaitseva rakennelma vasta- sivu- tai myötävalossa. Kuvauskohteita tähän tehtävään oli  tarjolla runsaasti. Päädyin kuvailemaan vanhan sahalaitoksen raunioita, uutta rakenteilla olevaa kävelysiltaa sekä läheistä vesitornia, jota en ollut aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan tai en ollut sitä ainakaan erityisemmin noteerannut. Kuvaussää ei ollut paras mahdollinen valon näkökulmasta, mutta lauha sää mahdollisesti pidemmänkin kuvaussession ulkoilmassa. Kurssikansioon päätyi pystykuva sahan raunioilta. Ohjaajan palaute Mielenkiintoinen ja visuaalisestikin vahva kuvapari rakennelmasta, jota en tunnista. Vasemmanpuoleisessa kuvassa rakennelma on kuvattu vastavaloon piirtyvänä siluettimaisena kohteena. Jyrkkä vastavalo pudottaa rakennelmien metalliosista sävyt kokonaan pois, ja rakennelmien yksityiskohdat alkavat elämään ha...

Valon hallinta

Kuva
Tehtävässä 7 tavoitteena on opetella hallitsemaan sekä luonnonvaloa että keinovaloa sisätilassa . Salaman käyttöä ei suositella, tulisi siis oppia säätämään kameran nipukoita. ISO- arvoa ei myöskään saisi tarpeettomasti nostaa, vaan ennemmin tulisi käyttää hämärässä pitkää suljinaikaa ja ja jalustaa. Sisätila voi olla kotona, työpaikalla, julkisessa tilassa jne.  Kuvaparin tulee olla kuitenkin samasta ympäristöstä. Vinkkejä valon hanllintaan löytyy esimerkiksi seuraavan linkin kautta:   http://www.sulantoblog.fi/valotuksen-pyha-kolminaisuus-osa-23/ Tähän tehtävään oli jostain syystä vaikea löytää ideoita... olisiko hiukan kurssiväsymystä? Jokunen ajatus tuli viimein mieleen... melko tavanomaisia asioita kotoa. V asemmanpuoleiset kuvat ovat päivänvalossa  ja vastaavasti oikeanpuoleiset keinovalossa otettuja.       Kurssikansioon päätyivät keskimmäiset lamppukuvat. Ei mitään huippuotoksia. Hiukan tylsä ku...

Miljöökuvapari - syvyysvaikutelma

Kuva
Tämän viikon tehtävänä oli luoda kuvapari , jonka sommittelussa on hyödynnetty voimakasta etualaa ja kehystämistä tai ns. läpikuvaamista .  Miljöö voi olla minkälainen tahansa (maisema, taajama, kaupunki...), mutta toiseen kuvaan tulisi siis sommitella voimakas etuala ja toisessa hyödyntää jompaa kumpaa, kehystämistä tai läpikuvaamista. Tavoitteena on saada aikaan syvyysvaikutelma. Alkuviikko kului miettiessä sopivia kuvausympäristöjä ; jotain rakennuksia voisi kuvata, ehkä maisemaa. Pakkasta oli ulkona yli 20 astetta, mikä aiheutti sen, että kuvausinto ei ollut suurimmillaan. Onneksi viikonlopun säätiedotus lupaili lauhtuvaa. Sunnuntaina laittauduin oikein kunnon pakkasvarusteisiin ja menoksi. Asteita oli -8, joten ei paha ollenkaan. Porhalsin NPFantasyllani  ensimmäiseen kuvauspaikkaan eli Penttilän sahan raunioille , jossa kului puolisen tuntia, ennenkuin kädet olivat aivana jäässä ja oli pakko lähteä autoon lämmittelemään. Samapa oli ajella samantien keskust...

Sommitelma astioista

Kuva
Kuvaustehtävä 5 liittyy edelleen sommitteluun. Tavoitteena on luoda asetelma omasta keittiöstä löytyvistä astioista ja kuvata se. Huomiota tulee kiinnittää astioiden muotoihin ja yksityiskohtiin, miten erilaiset pinnat heijastavat valoa sekä miltä astiat näyttävät eri suunnista ja perspektiiveistä katsottuna. Kuvatyyppi on tuotekuva. Tänään olen yrittänyt katsella keittiön kaappeja ja laatikoita kuvaajan silmin...löytyisikö valokuvauksellisia astioita? Ajatus viivähti ruokailuvälineissä, juomalaseissa sekä viinilaseissa, antiikkisessa kahviastiastossa, parissa lasikulhossa... mikään ei erityisemmin "kolahtanut". Ilmeisesti täytyy antaa ajatuksen kypsyä. Apua tehtävään voi saada esimerkiksi täältä:   http://www.shutterstock.com/s/crockery-set/search.html  ____________________________________________________________ Sunnuntai 12.1 Viikon varrella pidin kolme noin 1,5 tunnin valokuvaussessiota. Ensimmäinen kuvauskohteeni oli ruokailuvälinesarja,...

Kotikatuni

Kuva
Tämän viikon Kotikatuni -tehtävän myötä siirryimme kuvallisesta ajattelusta kurssiohjelman toiseen osioon, jossa pääpaino on sommittelulla. Tässä tehtävässä on tarkoitus soveltaa miljöökuvaukseen erilaisia sommittelukeinoja ja rakentaa samasta näkymästä kaksi erilaista tulkintaa. Kuvissa tulisi käyttää erilaisia sommitteluratkaisuja : kultainen leikkaus, geometriset muodot tai katsetta ohjaavat linjat tai viivat. Tämäkään ei ole mikään helppo tehtävä. Kotikatu ei nimittäin tällä hetkellä ole hehkeimmillään; vettä ja räntää sataa, vaikka on joulukuu. Tätä vauhtia lumi sulaa pian pois... Kotikatua tulisi tarkastella eri vuorokauden aikoina ja sen tunnelmaa ja visuaalisuutta eri perspektiiveistä. Onneksi aikaa kuvailuun on vuoden vaihteeseen saakka. Toivottavasti maisemasta tulee lähiaikoina edes hiukan talvisempi verrattuna nykyiseen. Jos ei niin sitten täytyy yrittää löytää kuvauksellisuutta siitä, mitä tarjolla on. Miten lähtisi hahmottelemaan näitä kuvia? Ensi...

Runon kuvittaminen

Kuva
Tämän ja viime viikon tehtävänä on runon kuvittaminen . Edelleen teemana on kuvallinen ajattelu. Tämä tehtävä osoittautui melko haastelliseksi huolimatta siitä, että kurssin ohjaaja on antanut valmiin Tommy Tabermanin runon kuvitettavaksi. On myös mahdollista kuvittaa oma runo tai muuten mieleinen runo.  En ole erityisemmin "runoihminen", vaikka muutamia runokirjoja omistankin, joten siitäkin syystä tämä tehtävä tuntuu vaikealta. Runon kuvittaminen on aivan oma prosessinsa ja tapahtuu vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa puretaan tekstin ajatus; mistä runo kertoo? Sen jälkeen poimitaan tekstin käsitteet ja pohditaan miten ne voisi tehdä kuviksi. Myös tekstin virittämiä tunteita pohditaan. Neljäntenä vaiheena on kuva-aiheiden valinta. Kuvat voivat olla tekstiä havainnollistavia tai tulkitsevia tai ne voivat olla myös vertauskuvallisia. Kuvien valinnan ja kuvaamisen jälkeen tavoitteena on tehdä kolmen kuvan sarja, jossa jokin kuvista on ns. pääkuva, jota muuta täy...

Pyöreä ja kulmikas

Kuva
Ensimmäiset valokuvailmaisun verkkokurssin kuvat on otettu, tallennettu kurssikansioon ja palautteet jaettu. Eräs tämän kurssin hyvistä puolista on se, että kuvista keskustellaan ryhmässä. Omalle kuvalle saa paljon palautetta ja oppii myös katsomaan toisten kuvia tarkemmin ja jopa analysoimaan niitä sekä tietenkin myös omia kuviaan. Myös kuva-analyysiin on kurssin ohjaajan toimesta annettu seikkaperäiset ohjeet. Minäkin sain siis omalle kuvalleni kaksi hyvin tarkkaa palautetta, toisen kommenttaattorikseni määrätyltä kurssilaiselta ja toisen kurssin ohjaajalta. Lisäksi muut kurssilaiset kommentoivat kuvaa lyhyesti. Edellisestä blogikirjoituksesta löytyy ohjaajan palaute...   Maanantaina 18.11 saimme uuden kuvaustehtävän. Edelleen pysymme kuvallisessa ajattelussa. Nyt tulisi katsella erilaisia muotoja. Tehtävänä on löytää vastakohdat, pyöreä ja kulmikas muoto , kuvata ne ja rakentaa niistä kuvapari joko vaaka- tai pystysuunnassa...

Vapaus - valinnanvapaus

Kuva
Nyt sytytti. Eräänä iltana kyläilyreissulla huomasin kadun varressa mielenkiintoisen rakennuksen tai oikeastaan rakennuksia . Olin  huomannut ne jo aikaisemmin, mutta en ollut kiinnittänyt niihin erityistä huomiota, ainakaan kuvausmielessä. Kaivoin kännykkäkameran esiin ja otin joitakin kuvia "muistiin". Täytyy palata viikonloppuna digijärjestelmäkameran kanssa ja ottaa muutamia lisäkuvia, suunnittelin mielessäni. Näin sitten teinkin. Itse asiassa otin rakennuksista muutamia kymmeniä kuvia!  Kukahan mahtaa olla arkkitehti? Täytyy ottaa selvää. Päivänvalossa ja salamalla kuvattuna rakennukset näyttävät melko "pliisuilta". Laatikon mallisia taloja, harmaita ja ruskeita seiniä...     Hämärässä ja pimeällä rakennusten yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa. Kuvausteemakin löytyy läpinäkyvien seinien takaa  kirjoitettuna. Ei sen tarvitsisi olla, mutta kun sattuu olemaan, niin mikseipä sitä hyödyntäisi ja ...

Vapaus

Kuva
Tänään sai valokuvauskurssin ohjeistuksen, aikataulutuksen ja analyysiohjeet. Kurssi vaikuttaa oikein lupaavalta ja  myös todella haasteelliselta. Meitä on reilu 20 henkilön porukka. Osa on pitkällä olevia harrastelijoita, osa ilmeisesti ammattilaisiakin ja ehkä on joku muukin aloittelija minun lisäkseni mukana. Ensimmäinen valokuvaustehtävä tuli myös tänään sähköpostilla. Tehtävä on aiheeltaan niinkin "helppo"  kuin " Vapaus ".  Nyt tarvittaisiin kosolti vertauskuvallista ja erityisesti kuvallista ajattelua. Aihe aiheutti aluksi lievän tyrmistyksen ja tutun tunteen "enhän minä tuollaista osaa". Olisi ollut vaikka metsä tai syksy tai jotain sen suuntaista. Jotenkin olisi paremmin käsitettävissä, tosin ei  sen paremmin tai helpommin kuitenkaan kuvattavissa. No, opettaja ohjasi katsomaan sivustoa  http://kamera.kuvat.fi/  . Kun katsoo muiden ottamia huippuhienoja kuvia, voisi saada laajempaa perspektiiviä valokuvau...